*

Piippuhylly Piippuhyllyltä pelin näkee selkeämmin, kuin pleksin takaa. Nenämme on joskus liian lähellä nähdäksemme kauemmas. Myös kirjoittajan nenä on ajoittain liian lähellä omia aivoja.

Aikuinen ihminen?

Aikuisuus, tuo draamankaaren huipentuma. Kaikkien ilmaveivien äiti. 95-MM. Timantti-liigan voitto. Elämän Stanley Cup.

Mitä se on ja mitä se tarkoittaa? Olen kuullut, että "aikuisuus" on jonkinlainen määränpää. Silloin ollaan jollain tapaa ylempänä, korkeammalla tasolla. Voidaan katsella muita nenänvartta pitkin ja todeta, että "onpas lapsellista puuhaa". Hienolta kuulostaa, jopa niin hienolta, että taidan ostaa kausikortin "aikuisuuteen". Mutta koska en tiedä tarkkaan ottaen mitä tuo jäsenyys pitää sisällään, niin haluan katsella tätä lajia hieman tarkemmin.

Aikuinen ihminen joidenkin aatteiden mukaan kokee olonsa uhatuksi ja siten tarvetta tehdä elämästään turvallista. Elämä pysähtyy. Niin kuulemma älyllinen kehityskin. Kuulostaa hauskalta ja mielenkiintoiselta tähän saakka. Aikuinen ihminen tietää kuolevansa. Kuulostaa vielä paremmalta. Näen jo itseni aikuisuuden nettisivuilla tilaamassa elinkautista tilausta. Kuolemaan.

Mikä sitten tekee ihmisestä aikuisen? Onko se sitä, ettei huuda ääneen tunteitaan eikä niitä näytä? Onko se sitä, että ollaan hissukseen soveliaita ja arvostellaan kotisohvalta hiljakseen suomalaiseen tapaan asioita, eikä herätetä huomiota, koska huomion herättäminen tarkoittaa pahennuksen aiheuttamista, eikö niin? Aikuinen ihminen ei enää tee virheitä. Elämä on pehmeätä ja turvallista? Kuolemaa odotellessa. Äitini sanoi sitä joskus "kuoleman kenraaliharjoitukseksi", kun ottaa elämän liian turvallisesti sohvalla.

Onko se sitä, että lyödään ensimmäinen työpaikka lukkoon ja pidetään siitä kiinni hampaat irvessä loppuun saakka? Vaikka se olisikin ihan pirun tylsää. Niin pitkään kunnes työpaikka menee alta ja päätyy 50-vuotiaana vastuullisena aikuisena kortistoon. Miten "aikuinen" ihminen siinä vaiheessa reagoi? Kykeneekö aikuinen ihminen muutokseen vai onko älyllisen kehityksen ja rohkeuden jämähdettyä vanhainkotitasolle sitten valmis vain kuolemaan vaipat jalassa, koska aikuinen ihminenhän tiesi "että näin tässä tulee käymään, mutta onneksi on se omistusasunto ja patjan alla setelitukko".

Voisiko aikuisuus tarkoittaa myös rohkeutta? Rohkeutta tehdä juuri sitä mitä itse milloinkin haluaa? Välittämättä toisten mielipiteistä ja ajatuksista. Hoitaa muun sekoilun ohessa armeija, koulutus, asua ulkomailla, tehdä erilaisia töitä, etsiä itseänsä läheltä ja kaukaa. Tehdä valintoja ja virheitä. Löytää itsestään sen kautta jotain uutta ilman, että on kangistuneena johonkin tiettyyn kaavaan? Kasvattaa jopa perhe siinä ohessa? Uusioperhe, se epäsovinnaisempi, joskin moderni vaihtoehto? Vai voisiko läheinen kaveripiiri olla se perhe?

Onko mitään pahempaa kuin paikalleen jähmettyneet "aikuiset", jotka vakavalla naamalla painavat päivästä toiseen paskaduunia, mitä eivät oikeasti halua tehdä. Peläten kuolemaa päivästä toiseen, kotisohvalta leikkien älykköä uskaltamatta sanoa mitään ääneen. Mikä malli se on ihmiskunnalle? Lapsillemme? "To boldly go where no man has gone before"- mentaliteetti on hylätty, koska elämän pitää olla turvallista. Siihen loppuu kehitys. Siihen loppuu lastemme arvostus. Aikuiset vihaavat norsua lasikaupassa, koska kaikki menee rikki ja pilalle. Lasten mielestä se olisi vain hauskaa.

Onko mahdollista, että sieltä välimaastosta löytyisi se todellinen aikuinen, joka tekee ja sanoo pelkäämättä toisten mielipiteitä? Ottaa riskejä, tekee virheitä, bounssaa niistä takaisin. Rohkeasti menee ja tekee asioita, näkee maailmaa. Ei ota taka-askeleita "tilanteen ollessa päällä". Hoitaa asiansa kuntoon. Pitää huolta läheisistään. Kuolee tarvittaessa heidän puolestaan asiaa kahdesti ajattelematta. Kantaa omaa, joskus raskastakin painoaan omilla harteillaan. Jos lyödää polvilleen niin noustaan sieltä uudestaan. Tosi-aikuisella on oltava kyky muovautua, tehdä mitä vaan, missä vaan, milloin vaan. Semmosista "aikuisista" lapsetkin varmaan tykkäis. Jos semmosia siis olis. Mä ainakin rakastan just siks omia vanhempiani. Elämän seikkailijoita, samalla homma hanskassa ja valmius mihin vaan oman asenteensa ansiosta.

Tulin tässä taannoin itse pohtineeksi kuolemaa. Tajusin, että se on tulossa. Tajusin myös, että oma kuolemani ei tule olemaan millää tapaa merkittävä tapahtuma. Jos historian kirjoihin pitää tehdä kokoluokan tekoja, joihin pystyivät sekopäät A.Hitler, Harry S. Truman, J.Stalin, Mao jne jne niin en jotenkin usko, että oma kuolemani aiheuttaa edes pihinää. Tajusin myös sen, aiemmin sitä tajuamatta, että elämä on nimenomaan tätä. Ilotulitusta alusta loppuun. Nurkkien ja kulmien taakse katselua. Irtiottoja, joskus seurauksia pelätenkin. Elämä on täynnä riskejä, hallittuja sellaisia ajoittain. Kuolema tulee, kun on tullakseen. Saappaat jalassa lähdetään.

Äsken meinasin tukehtua aamukahviin ja siinäkin yskiessä kerkisin pohtia... Ei, elämä ei vilissyt silmissä, vaan pohdin sitä kuinka itselle voisi tehdä Heimlichin tässä keittiössä. Polvi, nyrkki, lattia ja pöydänkulma kävivät mielessä. Tärkeitä asioita siis. Tai ehkä minun elämäni ei vaan ole niin tärkeätä ja suojelemisen arvoista, kuin monen vastuullisen aikuisen. Mulla kyllä on semmonen fiilis, etten taidakaan ostaa kausikorttia aikuisuuteen. Ainakaan semmoisena kuin se nyky-yhteiskunnassa nähdään. Elämä on liian lyhyt ja rattoisa viettääkseni sen maailmanmenolta silmäni ja korvani sulkien, lottovoittoa peläten, kuolemaa ajatellen ja sanojani varoen.

Carpe Diem vaan!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Yhden käsityksen mukaan nuori aikuistuu masentuessaan ja katkeroituessaan tai ainakin tälläisiä nuoria sanotaan aikuistuneiksi, sensijaan lamsenmielisyydellä että positiivisuudella on lapsellisuuden kaltainen negatiivinen jälkikatku.

Suomalaisnen mies usein yleistetään juroksi, väkivaltaiseksi alkoholistiksi joka on täysin hulluna vain jääkiekkoon ja vohaa kaikkea "keikistelyä" kuten sisustamista, kulttuuria, taidetta, tyyliäja jalkapalloa. Yleistettynä nuoresta tulee keski-ikäinen mies kun hän täyttää 18 vuotta eli tulee miehen ikään. Itse en pidä tälläisestä yleistämisestä, koen olevani täysin päinvastainen.

Ukalla unelmoida, usko itseesi ja tee unelmistasi totta.

Toimituksen poiminnat